Lukijat

perjantai 30. syyskuuta 2011

tuurissa sadekuurojen välillä...

tää oli jo neljäös kerta, kun yritin lentää lyhyen ajan sisällä tuurissa. ensimmäinen yritys päättyi pakkolaskuun mystisen konetehojen katoamisen jälkeen. toisella kertaa lento jäi lyhyeksi turbulenttisen kelin takia. eilen kävin taas kyttäilemässä keliä pellonlaidassa, mutta voimalla posotteleva ylätuuli ei antanut mahdollisutta edes kokeilla lentoa. tänään sitten lähdin taas toiveikkaana ähtäristä auriongon paistaessa. töysän rajan ylittäessäni keli kävi selkeesti suttusemmaksi ja tuurissa satoi isoilla pisaroilla :(
tätäpä ei lentäjien sääpalvelun ennustemalli osannut kertoa!
tunnin verran säästin kauppakylässä rahaa ja ulostullessani näytti sade hieman tauonneen. äkkiä pellonlaitaan ja ilmoille ihanteelliseen tuuleen. vaikka maassa ei satanutkaan, parinsadan metrin korkeudella sain heti kameran lasin vesipisaroita täyteen. onneksi ne haittaavat kuvissa vain laajakulmapäässä.

töysään on tullu aivan viime aikoina muutama "järvi" lisää :)

















huhutaan, että lentokenttäkin olisi rakenteilla tuuriin. tiedä häntä sitten. voisi olla tulossa vaikka tuohon ?

















erikoinen pytinki erikoisella paikalla !



















riihon käyttörauta...
















...ja kaivurikauppa



















en ihmettelisi, vaikka tuuriin nousisi lähitulevaisuudessa lisääkin tuulivomaloita...
















kovin vetiset oli pellot tuurissakin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti