Lukijat

lauantai 31. joulukuuta 2011

loppukiri !

vuoden viimeiseksi päiväksi oli luvattu kelpo keliä varjoliidintoimtaa ajatellen. kokoonnuttiin aamupimeässä kerhon "kotikentälle" kauhajoen lamminmaahan.
saapuessani kerholle, oli pihassa kynttilälyhty muistuttamassa kerhomme ikänestorin poismenosta. revon timppa on nyt paikassa, missä nosto jatkuu ikuisesti, eikä turbulenssit riekkaa. sympaattisen ja monitaitoisen kerhokaverin muistoa kunnioittaen. aarno.
















porukkaa alkoi pikkuhiljaa saapua paikalle ja pienten kalustovoimistelujen jälkeen siirryimme kenttäalueelle odottamaan aamun sarastusta ja ensimmäistä hinausta.
se taisi olla kuparin hannu kun ehätti ensimmäisenä taivaalle kelin testaamaan.
















matti oli myos yksi ensimmäisistä. mulla on sellainen etiäinen, että matti on tulevia moottorimiehiä ?-)
























jiipee juoksussa hinausen alussa























onko kaikki valmiina nousuun, samuli ?-)





















pieni lumisade ei tahtia haitannut...















jouko valmistautuu koululennolle














menkijärveläinen hannu kankaanpää tarkastaa katseella liitimen lentotilan ennen lennon alkua.





















aamu-unisten joukkue saapuu kentälle myös jossain vaiheessa ;)













ipe oy:n maahantuoma paramoottori sky100 moottorilla. ja maahantuojan edustaja tässä itse esittelemässä konetta



















pasin uutukaisella ei liioin vielä ole tankillista lennetty?



















päivän aikana mosamiehet testailivat innokkaasti toistensa kalustoa. tämä mukavasti antaa näkemystä tuleviin omiin kalustohankintoihin. ihan koko aikaa ei lennetty, vaan välillä turistiin - lentämisestä !

















jermut


















marko, ilkka ja tapani




















väki oli lähtenyt kiitettävästi liikkeelle ja laskeskelin parinkymmenen kerholaisen osallistuneen toimintaan päivän aikana. hannujakin oli läsnä peräti kolme kpl ! jotkut saapuivat perheineenkin:





















keli ei antanut mahdollisuutta lähteä kauemmaksi. isompi peltoaukea sijaitsee kentältä n. 5km päässä. lennot suoritettiin siis kentän lähialueella. tässä jonkinlainen nopeuskilpa menossa?














liitimiä oli välillä taivas sakeana !
















tomi ja tapani tornin lähellä. mainittakoon, että koko lentokenttä torneineen ja 50ha maa-alueineen myytiin pari viikkoa sitten korkeimman tarjouksen tehneelle air-pilot ry:lle 200 eurolla... (myyjä: kauhajoen kaupunki)




















askon autosta otettiin lisävirtaa kohmettuneille akuille.

















samikin ponkaisi taivaalle cors-airillaan




















kuten paramoottorihommissa aina, kaikki yritykset eivät päättyneet ylösnousemukseen:













































eivätkä kaikki laskut aivan suunnitellusti :)



















hyvää uutta vuotta kaikille lukijoille !

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti