Lukijat

tiistai 26. toukokuuta 2015

multikopteria ulkoiluttamassa

  liidinpuolella on ollut viime aikoina senverran hiljaista, joten laitetaanpa muutamia viime aikoina phantomista+goprokamerasta otettuja kuvia ähtäriläismaisemista (ja vähän muualtakin) näytille.
 pidemmittä puheitta...

junat pysähtyy vieläkin ähtärin asemalla. tässä H450 vaasasta jyväskylään. pysähdyksen tarkan ajankohdan voitte tarkastaa aseman kellosta ;)



mustikkavuoren tanssilava on harmittavan vähällä käytöllä. ensi kesänä kuitenkin koetetaan pistää jalalla koreasti ainakin parin tanssi-illan voimin



kirkkotie.
 tuohan se on melkein jokaisen ähtäriläisen viimeksi lopulta kulkema kaavatie...



ähtärintieltä löytyvät vanhimmat yhä toiminnassa olevat kauppaliikkeet



"paskokaupunkiin" ovat sijoitetut urheilukenttä sekä ähtärin ensimmäinen autokorjaamo.
 molemmat yhä toiminnassa.



kotiseutumuseo sekä entinen hankolan matkustajakoti (omakotitalona nykyään) hankolanmäellä



inhankosken padolta voisi olla hankala ottaa kuvaa paisunnan aikana millään muulla värkillä tästä kulmasta?



"vanhaa siltaa" pilvisenä toukokuisena kevätiltana



vääräkosken "konttuurista" talvinen kuva



mikäs se tää?



kauhavan entisen varuskunnan kiinteistön on ostanut LSK-businesscenter niminen oy

pari kuvaa alueelta:

linnasta aiotaan tehdä hotelli.
no siihen se kyllä toki hyvin sopiikin...






pitääpä lisäillä vielä joitain kuvia tähän blogimerkintään, kunhan kerkiää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti