Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mäntsälä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Mäntsälä. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. syyskuuta 2015

järvenpäätä, tuusulaa ja vähän nurmijärveä


asioilla käväisin järvenpäässä ja tottakai lentokamat mukana, kun luvassa oli vielä perjantai-illaksi kelpo lentosäätä.
 tuuli rauhoittui vasta hieman ennen seitsemää ja starttasin nurmijärven jäniksenlinnasta eräältä juuri puidulta pellolta isännän luvalla.


ilmassa kävi melko pian selville, että alunperin kaavailtu pidempi reitti rajamäen ja hyvinkään kautta piti unohtaa ja tyytyä lyhyempään. tuuli posotteli senverran kovaa ylhäällä, että kaakkoon päin ei oikein hyvin liidin kulkenut.

suunnistin aluksi tuusulan jokelaan. etualalla erään auvisen surullisen kuuluisaksi tekemä koulu



siellä "luetaan tiilenpäitä".
 josta aasinsiltaa myöten päästäänkin sellaiseen aiheeseen, että jokelassa on toiminut aiemmin useita tiilitehtaita savipitoisen maan ansiosta. tehdas toisensa jälkeen on kuitenkin joutunut lopettamaan, koska tiilirakentaminen ei enää ole kovin suosiossa.



asuntorakentaminen on vauhdissa jokelassa.
peltoviljely väistyköön kaupunkiin muuttajien tieltä!



uusi asuntoalue kaavoitettuna ja kunnallistekniikka valmiina. yksi uudisrakentaja on jo tuonne nurkkaan alkanut rakentamaan. kätevä lähteä töihin tuosta pääradan vierestä minne vaan pääkaupunkiseudulle.



maisema täällä on metsäsaarekkeiden pirstomaa peltomaisemaa. ja sehän sopii paramoottorilentäjälle vallan mainiosti!



pitää vaan muistaa, että ollaan helsinki-vantaan tma:n alapuolella. starttipaikastani ei muuten ollut kuin kilometrin verran ctr-alueen rajalle.



kellokosken (tuusulaa) taajama on muodostunut keravanjoen koskeen. koskesta voimansa aikoinaan ottanut ruukki on yhä lähes alkuperäisessä asussaan.



tehdasmiljöötä



kuvan alareunassa sijaitseva vaatimaton kirkko on valmistunut vuonna 1800




kellokosken sairaaloista se kuuluisampi sijaitseekin jo mäntsälän puolella.




tästä sitten järvenpäätä kohti
matkalla kerkesin pohtimaan, mistä ihmeestä kaupungin nimi oikein tulee?



tällä kohtaa suomea tuollainen kattomainos voi ollakin tehokas. teoreettisesti mainoksen saattaa nähdä lentokoneen ikkunasta vuosittain jopa 16 000 000 silmäparia!



kaupunki on kasvanut kiinni päärataan.



peltoja löytyy aivan kaupungin keskustan liepeiltäkin.



rantapuistoa lähemmin ja järvenpään kummalliset keltaiset maamerkit



ilta-aurinko maalaa kaupungin valkoiseksi rapatut elementtikerrostalot ikävän kelmeäksi.



mutta nouseepa tänne keskustan lähelle paramotoristeille ihan oma starttipaikkakin?
 on alamäkeä joka suuntaan. vähän kun vielä puustoa reunoilta raivataan, niin hyvä tulee ;)


tunnin lento takana ja bensa vähissä, joten oli aika hakeutua lähtöpaikalle. sehän reippaassa myötätuulessa sujuikin yhdessä hujauksessa.

palojoen suojavyöhykkeitä. kuvan oik. yläkulmassa talon isäntä kylvämässä syysviljaa.


laskeuduttaessa oli jo kaste maassa ja alavilla mailla sumuverho pinnassa. talvi on tulossa ja lentokelit vähenee...

torstai 27. helmikuuta 2014

kopterikameran kanssa itä-uudellamaalla

hiihtolomaviikon kotimaan reissu suuntautui porvooseen, jossa tuli ulkoilutettua myös kopterikameraa.
  menomatkalla ikuistin mäntsälän keskustaa





vaimo oli valinnut majapaikaksi haikon kylpylähotellin. keskiviikkoaamu valkeni aurinkoisena, joten kameraa piti päästä ulkoiluttamaan heti aamusta


historiallista kaupunkia tuli päivällä kuvailtua useammaltakin kantilta:





porvoonjoen länsirannalle on rakennettu hieman "makasiininmallisia" taloja. kävelysilta palvelee näsin alueen asukkaita. siitä on lyhyt kävellä keskustaan.


porvoon ehkä tunnetuin maamerkki on ollut uusi 1300 luvulla. kirkkoa on toki myöhemmin laajennettu, eikä siitä alkuperäisestä ole paljoa kirkon rakenteissa jäljellä.



rantamakasiineistaan porvoo myös tunnetaan.


lunta porvoossa oli paikoin enemmän kuin kotipuolessa. laskettelukeskuskin vielä ihan tikissään, mutta ei yhtään laskettelijaa!?!


hamarin satamaa


porvoon lisäksi käytiin myös muutamiin pikkupaikkoihin tutustumassa lähialueella. pernajanlahti näyttää tältä


pernaja oli pettymys. koko kylässä ei ollut edes ainoata kauppaa....
 pernajan ydinkeskustaa hallitsee vanha kivikirkko, joka on rakennettu myös keskiajalla.


kaunis koskimaisema ja kartano loviisan koskenkylässä


vielä lijendalissakin poikettiin...


liljendalin kolmiaukkoinen kivisilta


askolasta tulee ihan mieleen töysä. molemmissa on nimittäin peltoa pääkadun varrella ;)


askolan kirkon parkkipaikalta nostin kuvauskopterin myös ilmaan.


vakkolan silta askolassa.


vakkolankoskeen on rakennettu kalaportaat mahdollistamaan porvoonjoessa kalojen kutunousun latvavesille.


ja vielä pukkila. tämä on ainoa "normaali" kuva pukkilasta, mitä tallentui kortille. muutama sekunti tämän jälkeen kopteri karkasi taas kontrollista ja lähti lentämään täyttä vauhtia kuvassa näkyvää rakennusta kohti. kuului vain "rysäys" ja pahinta peläten lähdin etsimään kopteria. se oli osunut rakennuksen katolle, josta sen sain ronkittua henkilökunnan avustuksella.
 kamera oli irronnut ja se piti vielä erikseen käydä katolta hakemassa. ihme kyllä, päällisinpuolin näkyviä vaurioita ei kopterissa eikä kamerassa ollut.


tässä viimeinen kameran tallentama kuva juuri ennen kattokosketusta. kuvasta saattaa tarkkasilmäinen bongata hölmistyneen lennättäjän tuolta lumikasan takaa... :)


en tiedä, miksi kopteri jo toistamiseen lakkaa tottelemasta radiota? ikäänkuin joku muu radio ottaisi kontrollin haltuunsa? tällä kertaa se päätti lennättää kopteria sivulle/alaviistoonpäin ja täysillä.
 jotain tälle ongelmalle pitäisi keksiä. muutenhan tuohon räkkylään ei ikinä synny kunnon luottamusta...