Lukijat

lauantai 13. maaliskuuta 2010

pilkillä :)

eilen oli kaunis aurinkoinen kevätpäivä, niin tein tempun minkä opin eräältä lentäjäkolleegalta.
pajan ovi lukkoon ja oveen lappu "asiakaskäynnillä" !

täälläpäin ei oikein vieläkään pysty lumitilanteen takia starttaamaan mistä haluaa, joten suunnistin tutulle tampatulle alueelle peränteelle.

vaan tuulensuunta oli sellainen, että kovaa aluetta ei kovin pitkälti ollut käytettävissä. eka yritys piti keskeyttää, kun hangen pinta lakkasi kantamasta.

















siirtelin kamat hieman eri paikkaan ja toisella lähti kun hauki rannasta.
termiikki ilmoitteli heti läsnäolostaan, mutta ei nyt niin kovin, etteikö lentoa olisi voinut jatkaa.

mikäs kokous se tuolla?

















täällähän on pilkkikisat keskellä arkipäivää!
















juuri nuo hapetusavantojen lähellä olevat rei'ät on parhaita ottipaikkoja...

















rautionlammella oli siis tänään keskisen kyläkaupan tapahtumasponsorien/yhteistyökumppaneiden edustajien yksityiset lohipilkkikilpailut.

















raution pihaan oli aurattu parkkipaikkakin osallistujien autoille.
















mikähän se tuossa on rypönyt ?-)















vielä viikko sitten pahasti vettyneet ja upottavat alueet ovat nyt jäätyneet. ne näkyvät tässä muokatussa kuvassa tummempina alueina. juuri noilla alueilla on nyt huippuolosuhteet toimia varjoliitimellä. näin nopeasti olosuhteet vaihtuvat järvillä!














laiska mies ei kaukaa tavaroita kanniskele....

keskiviikko 10. maaliskuuta 2010

polle pulassa

etäisesti lentämiseen liittyy tämäkin blogimerkintä. viime viikolla nimittäin oli suunnitteilla koulutustoimintaa pitkästä aikaa kelvollisen kelin koittaessa.

ajattelin käydä vähän tamppaamassa hinausbaanaa jo edellisenä päivänä kelkalla. etelä-pohjoissuuntainen baanamme kuulsi vielä heikosti hangen alta, joten hana kaakkoon ja uraa polkemaan!

yllätys oli suuri, kun vesi vaan lensi kelkan takana. pysäyttääkään ei uskaltanut, koska siihenhän se "polle" sitten olisi istunut. ajattelin, että teen täydellä vauhdilla laajan kaarroksen ja suunnistan nopeesti takaisin rantaan. suunnitelma tepsikin jonkun aikaa. matto tavoitti välillä pitävämpääkin sohjoa, mutta lopulta ajauduin semmoiselle alueelle, jossa oli ainakin 30 cm vettä ja 10 senttiä lunta päällä. pikkuhiljaa vauhti vaan hiipui ja kelkka imeltyi niille sijoilleen!

mulla lyhytvartiset nahkakengät jalassa, mutta ei auta. rantaa kohti vaan talsimaan...

jarmon kanssa käytiin seuraavana päivänä pelastusyritys tekemässä, mutta tuloksen vain molemmilla märät sukat (saapasvarsi ei riittänyt)


viikonloppuna kävin suksilla tutkimassa tilannetta. lohduton näky. pakkanen oli jäädyttänyt kelkan järveen kiinni!
















samalla kuitenkin huomasin, että sohjoalueelle oli laajemminkin muodostunut ihmisen kantava jääkansi. tämähän antaisi mahdollisuuden yrittää kelkaa vielä ennen jäiden sulamista irti?


niin vain moottorisahan, tuuran vipujen, lankkujen ja kavereiden avustuksella saimme kelkan ylös ja ajamalla rantaan.



















kiitos kökkäväelle suurenmoisesta avusta!

sunnuntai 7. maaliskuuta 2010

Wasa, den soligaste staden i Finland!

österbottens paramotor klubb

http://www.netikka.net/paramotor/

oli kutsunut suomenkieltä äidinkielenään puhuvia harrastajia vaasan vankilan rantaan tapaamaan heitä eilen lauantaina. aikeissa oli tietty lennellä vaasan ympäristössä ja vaihtaa muutenkin kokemuksia.
rannikolla tuulee aina, sanotaan, mutta tälle päivälle ennusteet olivat vaasaan täysin tyyntä ja kirkasta auringonpaistetta.

ja siltähän se aluksi näyttikin!
starttialueen tuntumaan vankilanrantaan alkoi kertyä uteliaita kaupunkilaisia
















tässä n. puolet em. kerhon jäsenkunnasta. jäseniä kerhossa on mm. pietarsaaresta, närpiöstä, vöyristä ja mustasaaresta.

















kerhon jäsenkunnasta osan muodostavat myös ähtärissä vuosi sitten kurssinsa käyneet nylundin veljekset kim ja kjell. kjell oli tänään myös paikalla.

kerhon kantavia voimia on myös jan hedström närpiöstä (oik.)

hän on myös jäsenenä sil:n liidinkoulutusohjetyöryhmässä

vasemmalla epl:n henry ja ilkka















tässäpä näytille pahvi, minkä voimin he vaasan seudulla lentävät



















niijoo, eihän se koko vaasan reissu menny pelkän auringonpaisteen ihmettelyssä !
epl:n edustajia muuten paikalla kymmenkunta.
hyvä epl!

ilkka starttaa ja isännät seuraavat vierestä.
















tänään oli muuten kulunut päivälleen 92 vuotta siitä, kun suomen ensimmäinen ilmavoimien lentokone laskeutui suomeen juuri sille paikalle, missä tänään lensimme!

http://www.mil.fi/ilmavoimat/artikkelit/3963.dsp

historiallisen tapahtuman merkiksi on vaskiluodon sillan pieleen pystytetty patsas muistuttamaan jälkipolvia tapahtumasta.

ilkkahan tuon kävi ilmavoimien miehenä ainakin kolmeen kertaan kiertämässä tänään ;)
















ainoastaan ilkka ennätti lentää auringonpaisteessa vaasassa tänään. juuri, kun me muut olimme starttaamassa, auringosta oli vaan rippeet enää jäljellä :(
















pilven alaraja oli lisäksi todella alhaalla, joten vaasan kerrostalojen kattoja korkeammalla emme tohtineet lentää.

tässä vaskiluodossa sijaitseva rantasipi tropiclandia





näkymä starttipaikasta
















aika rauhallista tropiclandian ulkoaltaalla

















mene vankilaan. mene suoraan vankilaan, kulkematta lähtöruudun kautta!

















tämä kuva kertoo ehkä parhaiten pilven alarajasta...
















merenjäällä on tilaa kelkkailla...


















kaikenlaisia suunnitelmia oli tämän päivän lennoille. matkalla puhuttiin jopa, että oltaisiin lennetty kolmiolento EFVA- mustasaari-vankilanranta. keli kuitenkin torpedoi nämä suunnitelmat. ilma oli melko myklkyräistä ja matalalla roikkuvat pilvet eivät olisi mahdollistaneetkaan ko. suunnitelman toteuttamista lentosääntöjä noudattaen.

sunnuntai 28. helmikuuta 2010

erityisveeäfärrää peränteellä

lainaus jostain lentosäännöistä:
2.2.1 Erityis-VFR-lennot
Erityis-VFR-lennoilla näkyvyyden maassa on oltava vähintään 1.5 KM päivällä ja vähintään 3 KM yöllä, sekä pilvisyyden sellainen, että voidaan lentää selvästi erossa pilvistä noudattaen minimilentokorkeuksia.



minimilentokorkeussääntöjä rikkomatta oli mahdollista lentää tänään peränteellä. lentopaikoillahan ei tarvi pitää yllä minimiä 150 metriä?



peränne, jos mikä on kyllä lentopaikka!

tänään ei ollut mitään kummempaa ohjelmaa kalenterissa, niin ajattelin käydä pienen päräytyksen tekemässä peränteellä. jäälle houkutteli myös melkeen kolmen kuukauden pakkasjakson! jälkeinen suojapäivä. peränteellä taas siksi, että siellä on oikeastaan ähtärin ainoa kelvollinen starttipaikka kaikille tuulensuunnille. meidän kerhon oppilaat on sen tänä talvena hikeä säästämättä tampanneet ;)
















vähän vielä lisää kelkalla tasoittelin. siinä on latu, ala hiihtää!

















en ole elämässäni kovinkaan monella varjoliitimellä koneen kanssa lentänyt. ainoastaan muutamalla on tullut kokeiltua. tämä johtuu osittain siitä, että kavereiden liitimet on aika usein liian pieniä mulle.

kerhon viimeisen koululiitimen (pro-design cuga) hoksasin vain "vähän yliloudattuna" sopivan mulle myös paramoottorikäyttöön.



tuumasta toimeen sitten. kaikki valmiina starttiyritykseen (moottorin:)


















tuuli oli senverran reipasta, että liidin hyökkäsi oitis päälle, eikä ilmaannousun varmistamiseksi tarvinnut montakaan askelta ottaa. miellyttävän tasaiselta tuuli tuntui paitsi maassa, mysö ilmassa. ainoastaan aivan pilvirajan alapinnalla (n. 50 m) alkoi jotain hötkyjä tuntumaan.


















tämä on niitä ähtärin vanhimpia asuinpaikkoja. ensimmäinen isäntä jussilaan on kirkonkirjoihin merkitty jo 1500-luvulla.

talo ei toki oo niin vanha, mutta varmaan ehkä 1800-luvulla ollut tupaantuliaiset?

















halkoniemessä järjestettiin 1970-luvulla moottoripyörien kokoontumisajoja nimeltään "kattoralli"
















kirkkosalmenkin oon teille saattanut joskus esitellä?







ja siellä sijaitsevan kaupungin ylläpitämän laavun?

















mun mökkinaapurina on muuan matematiikan lehtori peräseinäjoelta. kokeita varmaan korjailemassa, kun ei oo mökilleen ehättänyt ?-)
















ykspuisen saarimökkillä talvella aika rauhallista....


















cuga hyväksi havaittu myös paramoottorilentoihin. en nyt sen syvällisempää analyysia osaa tehdä, mutta nostovoimaisen tuntuinen siipi ja hienosti tuli päälle kolmen metrin tuulessa!


torstai 25. helmikuuta 2010

hymyilevän paramotoristin kevätpäräys

...ajoittuu muuten jotain kolmisen kuukautta aiemmaksi, kuin tavallisen motoristin kevätpäräys!

http://www.mcharma.net/hmkp2010/index.htm

jo jokunen aika on kulunut siitä, kun viimeksi sain nuuhkia kaskitahtisen huumaavaa sulotuoksua. osasyynä tietysti huonot kelit, epäkelvot starttipaikat, työhommat + lukuisa joukko muita tekosyitä...

tänään sitten alkas tuntumaan siltä, että tämä peli ei pisemmän päälle vetele! kattelin ikkunasta, lentäjien sääpalvelua, karttapaikkaa, kaupungin latukarttaan jne. ja katsos...
ihan kuin neljä asiaa olisikin loksahtanut pienen iltapäivän hetken ajaksi ennusteiden mukaan samaan aikaan kohdalleen?
pikainen tiedustelu harrastajatoverille, mutta syöminen oli tällä hetkellä lentämistä tärkeämpää ;)

raahasin kamat umpihangessa niittylänrannan lähellä kulkevalle ladulle. onneksi hiihtäjät eivät juuri tätä latuosuutta käytä. ainoatakaan hiihtäjää ei kulkenut paikan ohi, vaikka muuten heitä olikin runsain mitoin laduilla kauniin kevätpäivän houkuttelemina.

tuulensuunnan, moottorin kampeamisen, kapean latu-uran jne. kanssa piti taiteilla puolenkymmentä kertaa, ennenkuin siipi sai senverran ilmaa alleen, että lento saattoi alkaa. puhti alkoi "kovakuntoiseltakin" mieheltä olla lopuksi aika vähissä :)

hiihtäjätkö ne on ladulta ulos välillä ajautuneet?-))

















kiitos artolle starttiavustuksesta!

heti ilmaanpäästyäni huomasin, että tuuli oli aika navakkaa ylempänä. ukonvuoren takaa tuleva turbulenttinen tuuli teki vielä omat mykkyränsä muuten niin hienoon ilmaan.

tämän talven erikoinen ilmiö (tähän aikaan) ovat uveavannot. kun jään päällä on paljon painavaa lunta, pursuaa railoista jään päälle vettä, kun jään noste ei riitä lumen painon takia pitämään sitä vettä jään alla. rei'ästä virtaava vesi saattaa kuluttaa isojakin reikiä jäähän. näitä on nähtävissä jäällä jopa useita hehtaarilla!
tämmöinen reikä (halk. jopa 1m!) jäässä saattaa yllättää jäällä kulkijan.
mulla on semmoinen käsitys, että vettä virtaa välillä myös toiseen suuntaan, eli takaisin samasta avannosta jään alle. tuon kuvan säteittäiset jäljet tukevat tätä teoriaa?

tämä talvi nimittäin on osoittanut, että jään päälle pursuava vesi ei kovista pakkasista huolimatta jäädy jään päällä eristävän lumikerroksen ansiosta. jotain sellaista siinä kai tapahtuu, että lämmin (sula) vesi sulattaa jään päällä olevaa lunta, jolloin sohjon/veden ominaispaino on taas painavampaa kuin jään. luonnonlakien mukaan vesi painavampana menee taas takaisin jääkannen alle siitä samasta sulasta rei'ästä, mistä on tullutkin ja kuluttaa aina vaan isommaksi tuota uveavantoa.

















lyhyestä lennosta lähes puolet ajasta kului vastatuuleen junnatessa. kas kun se aurinkokin oli siellä vastatuulen suunnassa, joten kuvien otto oli ajoitettava lyhyelle myötätuuliosuudelle.

no, yksi kuva vastavaloonkin. peränteen suuntaan.
ihan vähän vaan väritetty mieleiseksi ;)

















onkohan ahopellon timo alkanut opettaa pojilleen kiihdytysautoilua, vai mikä ihmeen suora rata tonne rantaan on aurattu?

















oonkos mää teille koskaan vielä näyttänyt ähtärin kaupungintaloa ilmastakäsin?

















tai ähtärin isointa ruotsalaisomisteista pankkia?

tuolla kävin tänään tekemässä pitkin hampain sopimuksen ottaa asiakkailta maksuja vastaan nykyaikaisilla maksuvälineillä (visat, electronit ja mitä niitä nyt onkaan?)

kolmekymmentä vuotta pärjäsin paperirahalla ja pankkikorttihöylällä. meinasin jo, että siirryn kokonaan oravannahkoihin, mutta ennakkoluulottomana sitten aattelin, että kokeillaan nyt vielä tätäkin!

terveisiä vaan rauni, jos satut tätä lukeen ;)















mustikkavuoren hiihtostadionilla oli tänään 400 koululaisen maakunnalliset kisat, mutta en ehtinyt ajoissa paikalle. stadion oli hiljennyt ehtiessäni paikalle.
















tonne mustikkavuoren laelle olisi kiva joskus laskeutua. laki on n.60 m taustalla näkyvää ouluveden pintaa ylempänä.
















etelästä ähtäriin talvisin ajelevat toivottaa tervetulleeksi santeri.



santeri on vanerista tehty karhu, jonka lions-club hukuttaa joka kevät!
hukkumispäivästä järjestetään arvauskilpailu, jossa voittaja palkitaan ruhtinaallisesti! santeri parka ajelehtii ahtojäiden mukana aina jonnekin rannalle....















asuntoministeri jan vapaavuori muuten juuri tänään kansalaisia helpottamaan kattojen lumikuormaa.
http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1991193
kanervasalon heikki ei ainakaan ole vielä tehnyt elettäkään ministerin käskyn toteuttamisessa ;)