Lukijat

torstai 20. toukokuuta 2010

aamuvarhain matkailualueella

olin saanut vihiä, että ähtärin matkailualueelta otetuilla tuoreilla ilmakuvilla saattaisi olla kysyntää kaupungintalolla.
kello herätti kuudelta ja minä säntäsin aamukahvia juomatta riitasuolle starttipaikkaa etsimään. ennustettu tuuli oli etelästä ja samansuuntaisia ovat myös riitasuon sarat, joten senkin puolesta paikka olisi sopiva.
no, paikanpäällä selkisi, että starttituuli oli juuri poikittain sarkoihin nähden...
ihan vähältä piti, ettei uuden moottorin potkurista tullut silppua. suunta kyllä pysyi oikeana, mutta juoksumatka oli melko pitkä ja ajauduin sellaiseen märkään syvään traktorinraiteeseen juoksun aikana. nippanappa siitä silti selvittiin ilmoille.

lintukosteikko riitasuon yhdellä reunalla.















moksunsalmi erottaa moksunjärven ja hankaveden
















hotelli mesikämmen ympäristöineen. alueella on suunniteltu toteutettavan mittavia uudistuksia lähivuosina.
















inhan aseman seutu on yksi museoviraston inventoima valtakunnallisesti merkittävä rakennettu kulttuuriympäristö.

















kuten myöskin tuomarniemi. meillä täällä ähtärissähän näitä riittää, vaikka joka kunnassa ei ole sitä ainoatakaan !

















juuri oli tämänpäivän lehdessä juttua, kuinka luoman puutuote rakentaa mekkorantaan korkeatasoisia lomamökkejä.




















pian on historiaa nämäkin entisen minisuomen rakennukset. kaupunki on tarjonnut näitä purettavaksi tarjouksia vastaan. pitäsköhän tarjota viissataa eduskuntatalosta?-)


















kierinniemeenkin on visioitu lomarakentamista "master plan" hankkeessa. alareunassa mekkorannan leirintäalue.

















kolopallokentän laajennustyöt ovat käynnissä.
















anturaniemen seutuja niemisveden rannoilla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti