Lukijat

maanantai 30. elokuuta 2010

isojoella

tänään oli luvassa viimeinen heikkotuulinen päivä taas pitkään aikaan, niin suunnittelimme arton kanssa matkalentoa isojoelta kauhajoen päntäneen kautta aina jurvan norinkylään asti.
jarmo lupautui vielä kuskiksi, niin ei tarvi sitten lähtöpaikkaan takaisin lentää.

starttipelto löytyi tällä kertaa isojoen kortteenkylästä, josta löytyi myös tällainen "susipiha". rakennukset sijoiteltiin entisaikaan noin todellakin siitä syystä, että sudet eivät uskaltaisi tulla niin herkästi pihaan.















isojoen kirkonkylän raittia

















arvaanpa, että tämä on isojoen arvauskeskus?
















isojoen peltoaukeaa seurailtiin ja villamo oli seuraava kylä. kukapa uskoisi, että tuossa kalankasvatusaltaiden kohdalla on kuulemma joskus sijainnut jonkinlainen huvipuisto!














villamossa on jonkunverran myös kasvihuoneviljelystä.
















vanhakylästä löytyi pari vanhaa taloa sekä lukuisa joukko uudempia...

















seuraavana suunta kohti päntänettä. alla alakylää.

















isojoen möykky sijaitsee suuren peltoaukean perillä. tästä eteenpäin olisi metsäinen taipale ylitettävänä. mulla meni pupu pöksyyn, enkä tohtinut ajella tuon tummapohjaisen pilven alle matkaa jatkaakseni.
















pilvi synnytti turbulenttista tuultakin. lisäksi moottorista oli alkanut potkurin ääni jotenkin muuttua. tein laskun tuon viimeisen talon nurmipellolle ja laskusta tuli erittäin ruma myötätuulilasku. ehkä parikymmentä metriä kynsin heinäpeltoa tuulen riepotellessa liidintä ennenkuin sain sen kuoletettua.















isäntä ikuisti vielä "taivaalta tipahtaneen" kuskia odotellessani. kameran linssiinkin on näköjään tarttunut jotain töhkää pellolla pyöriessäni :)
















laskun jälkeen huomasin, että potkuriakselin laakereissa oli runsaasti "klappia".
remontinkorjuuseen pääsee taas....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti