Lukijat

lauantai 5. syyskuuta 2015

mova-sm 2015 kauhavalla



kelvottomat lentokelit estivät ko. mittelön järjestämisen aiemmin ilmoitettuna ajankohtana heinäkuussa, joten järjestäjät ottivat käyttöön tämän viikonlopun syyskuussa.
 periaatteessa ihan kelpo veto, vaan säidenhaltijalla oli tähänkin aikomukseen osansa sanottavana...

niiden kaikkien negatiivisten ennusteiden ollessa päällä, kilpailun johtaja käynnisti ensimmäisen tehtävän perjantai-iltana. se oli "hidas-nopea"+ tarkkuuslasku
 kilpailusuoritukset saatiinkin juuri ja juuri tehtyä sadekuurojen välissä.

esitelläänpä kilpailijat:
kolme ensimmäistä kilpailijaa järjestävästä seurasta (il)

antti lauttamus

 timo lauttamus

 pekka asuinmaa

 sitten kolme vsml:n jäsentä:

tero vesala

 timo smolander

 raimo pekkinen

 sekä pvl:n urpo minkkinen


uillan aikana hieman kostuneita lentolaitteita kuivateltiin samassa hallissa, missä vielä joku aika sitten säilytettiin hornetteja sekä hawkeja.




 herätys oli la aamuna viideltä ja kuuden jälkeen kilpailijat starttasivat yhdistetylle suunnistus/polttoainetehtävälle. moottoreiden lähtö/tulopainot otettiin selville polttoaineen kulutuksen selville saamiseksi. kirjurina kilpailun johtaja ilkka peura ja puntaroimassa rauno niemi.



 kauhavalaisilla huolto pelaa.


kilpailijoiden reaaliaikainen seuranta livetrack24 ohjelman kautta auttoi löytämään myös matkalle hyytyneen moottorin sekä lentäjän.


raimo kertaa lennon värikkäitä vaiheita :)




raskas aamulento vaati veronsa...



ennusteista huolimatta keli pysyi senverran kuivana, että päätettiin lentää vielä pylontehtävä. kiverimmille mutkille lensivät suomea maailmallakin lajissa hiljattain edustaneet lauttamuksen veljekset


näin olivat kisat purkissa ja palkintojenjakoa vaille



tässäpä yhteiskuvassa kaikki kilpailijat.
palkintoja riitti jopa toimitsijoillekin!


tulokset löytyvät tuolta

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti