Lukijat

keskiviikko 19. toukokuuta 2010

jääkäripitäjässä

kortesjärvi on niitä harvoja paikkoja eepeellä, jonka ilmatilaa ei ole vielä tullut loukattua. listalle pientä vinkkiä kokoontua kortesjärvelle, niin johan saatiin äkkiä puolenkymmentä harrastajaa koolle. paikalle tuli myös muutamia ensi talven kurssilaisia seuraileen lentoonlähtöpuuhia.
















pitäjä on ominut aikoinaan "jääkäripitäjä" nimen, koska suhteellisesti laskettuna kaikista suomen kunnista suurin osa nuorista miehistä meni saksaan keisarilliseen jääkärikouluun juuri kortesjärveltä viime vuosisadan alkupuolella. nykyäänhän kortesjärvi on osa "uutta kauhavaa"

kelin arvioitiin olevan melko ok jo siinä seitsemän aikaan. olihan siinä vielä eloa ilmassa, mutta jarin ja henryn kanssa lähdettiin toteuttamaan lentosuunnitelmiamme. markolla oli remppaa moottorissa ja työkalujen (lähinnä iso leka) puuttumisen takia jäi korjaamatta/lentämättä.

heti ilmaannousun jälkeen silmien eteen avautui kukkolan kylämaisema
















kortesjärvi on aikojen alussa nähty tarpeelliseksi perustaa tommosen nevan laitaan keskelle metsää. se järvi, nimeltään kortesjärvi on melkein kymmenen kilometrin päässä tästä kyläkeskuksesta. jos tämnän paikkakunnan nimi olisi valittu luonnollisesti, niin se olisi joko "finsujärvi", "läskihalme" tai "tankkarinneva"


















kortesjärven keskustaa kahdeltakin kantilta


















purmojärven seutu on kaunista katseltavaa ilmasta


















mulla ei oo mitään laillista elinkeinotoimintaa vastaan, mutta "kuin kaksi marjaa" ovat nämä aushwitch-birkenau keskitysleiri puolassa ja turkistarha kortesjärvellä ;)

















tietääköhän fräntiläläiset itsekään, missä kulkee talojen rajat ?-)

















purmonjoki mutkittelee starttipeltomme sivu. tällaiselle peltoaukealle marko meidät toi. miksipä tosiaan tyytyä siihen kylän toiseksi parhaaseen paikkaan ?-)
















jaria maratoonilennolta odotellessa viihdytimme henryn kanssa toisiamme harjoitellen tervehdyksiä nucleonpiloteille (ilmassa heidät ohitellessamme uusilla apcon force siivillä ;)

jari tuli takaisin viimein pari desiä moponbensaa vielä jäljellä tankissa. alahärmä, ylihärmä ja kauhava tuli plakkariin kortesjärven lisäksi.

4 kommenttia:

  1. Hei
    Oliskohan kuvatekstit ristis kettutarha ja keskitysleiri kuvas?
    Jos ei oo, niin kovasti on "markki" muuttunut sen jälkehen, kun oon siältä pois muuttanu.

    t: Timo Vuorinen ;)

    VastaaPoista
  2. Voih! Tuttuja kavereita oli kuvissa, kun olis taas tiennyt etukäteen olisin myös ollut tutustumassa. (olisko mahdollista saada infoa, jos jatkossa päristelet tässä lähellä)

    VastaaPoista
  3. taitaa ne kuvatekstit olla ristissä, mutta se on vähän näissä "kaksi marjaa" kuvissa tarkoituskin ;)

    VastaaPoista
  4. täytyypä pistää korvan taa, kun evijärven lähistölle tulee seuraavan kerran kulkua...

    VastaaPoista