Lukijat

lauantai 21. elokuuta 2010

maakuntakeskuksessa

pientä vihiä olin saanut, että seinäjoen kaupungilla saattaisi olla tarvetta ilmavalokuviin nurmonjoen seuduilta. jotain kaavoitukseen liittyvää vissiin?
ajattelin käydä kuvailemassa ja tarjota kuvia sitten kaupungille.
starttipaikka löytyi keskinurmosta.
nurmonjoki















siitä lentelin kouraan ja toista puolta jokea takaisin. valo oli koko ajan sivuvaloa, joten piti tehdä peräjälkeen aina semmoisia koukkaisuja, että pääsi edes vähän myötävalon puolelle.
viitalankylää/veneskoskea. taustalla hirvijärven tekoallas.
















ruuhikosken kolopallokenttä.

















aikaa tuhertui tällaiseen koukkimiseen runsaasti, mutta arvioin bensaa olevan vielä jäljellä pieneen kaupunkikierrokseen.
seinäjoen rantamaiden peltopläntit tarjoavat turvallisen varalaskupaikan koneen sammuessa. maakuntakeskus on syntynyt rauteiden risteykseen, pellon ja metsän rajamaille.
















törnävä on niin metsäinen paikka, että kuvat on otettava melkolailla yläpuolelta, mikäli aikoo saada rakennuksia esiin.
















melko metsässä on törnävän kirkkokin















kirjastotalon perustustyöt ovat käynnissä aaltokeskuksessa.
















paukaneva tuossa keskellä kuvan yläosaa















tietäköhän seinäjoen ja nurmon väliselle rataosuudelle tehdään rautatien viereen?















parin tunnin lennon jälkeen aloin suunnitella laskua auton viereen. keli oli muuttunut alempana aika jännäksi, eikä laskeutumisesta meinannut tulla mitään. kone tyhjäkäynnillä kaartelin isoja aikoja peltoalueen yllä, ennenkuin jalat tapasivat lopulta maata. inversiokerros oli aamuyhdeltätoista siinä 250 metrin korkeudella.

2 kommenttia:

  1. Kaksoisraidehan siihen tulee Seinäjoki-Oulu välille!

    VastaaPoista
  2. joo, selkishän tuo mullekkin, kun luin päivän lehden!

    VastaaPoista