Lukijat

tiistai 4. kesäkuuta 2013

päätösjuhlallisuudet otepäässä

  varsinaiset kilpailutehtävät lopetettiin perjantai-iltana ja tämän jälkeen alkoi loppujuhlallisuuksien suunnittelu.
aihe aloitettiin tietenkin briiffauksella


jo päivällä paikalla oli kaksi viron tv-kanavaa, http://www.tv3play.ee/play/312689/?autostart=true radiotoimittajia sekä lehdistöä. http://www.lounaleht.ee/index.php?page=1&id=12173
 tässä paap kölar selostaa tulevaa ohjelmaa sekä kertoo taustalla olevasta "suomalaisesta lentävästä autosta"

 
 tilaisuus alkoi jo iltapäivällä maanäyttelyllä otepään stadionilla.yleisöä kävi ihmettelemässä ja kyselemässä ne tavalliset kysymykset. montako hevosvoimaa? paljonko maksaa? kuinka lujaa kulkee? kuinka korkealle pääsee? mitä sitten, jos moottori sammuu ?-)


italian/vittorazzi-tiimillä oli jopa yhtenäinen edustusasu



sää piti meitä jännityksessä aivan viimeiseen asti. maanäyttelykin keskeytyi hetkeksi sadekuuron takia. paap oli silti toiveikas, että sää olisi lennettävissä 19.30 aikoihin.
  ideana oli lentää paluperalta auramuodostelmassa stadionille ja esittää sen yllä matalalla kukin omaa osaaamistaan yleisölle.
 oman haasteensa näytökselle toi vielä stadionille sivusta mäen takaa puhaltava tuuli...

mun paikkani aurassa matkalla otepäähän oli kolmantena vasemmassa reunassa.


olin suomen myös lipunkantajana.
 "parafiinisavuvana" ja karkkipommitus luki lisäksi mun plaanissa.


pari kierrosta ensin aurassa kaupungin yllä toimi kutsuna kaupunkilaisille tulla juoksujalkaa tehvandi-staadionille


käännöksissä auramuodostelma hajosi ja jokainen haki paikkansa jonossa, josta yksitellen laskeuduttiin sitten stadionin pintaan. kovan vastatuulen takia 10 km:n matkaa paluperältä otepäähän taitettiin lähes tunti!
 kierroksella omaa vuoroa odottaen....


stadionille oli kertynyt jo yleisöä.
 ei ehkä kuitenkaan yhtä paljon kuin viime vuonna?


raidon perässään vetämän nauhan pituus oli tänä vuonna ainakin 300 metriä!


paap teki acrolentoliikkeistä ehkä sen kaikkein vaativimman:
 "cooperlulla with smoke"
;)


 pääkatsomon yleisöä:


valotolpista huolimatta stadionilla oli tilaa jopa kiertää ympyrää.



ilta huipentui arton lentävän auton tuloon stadionin ylle. keli oli kuitenkin senverran turbulenttinen, että matalalähestyminen sekä lasku stadionille jäivät tälläkertaa näkemättä


yleisötapahtuman jälkeen ilta jatkui paikallisessa yökerhossa, jossa järjestäjät olivat laittaneet pöydän koreaksi :)
 

sitten seurasi yleistä seurustelua sekä palkintojenjakogaala. screenillä tietysti videokooste viikon parhaista ja näyttävimmistä tapahtumista.


 loppuillan kuvat ovat hieman epäselviä, mutta niin oli kuvan ottajakin ;)


osa suomitiimiä:


palkintopallille, saati valokuvaan eivät kaikki mitalistitkaan mahtuneet...

 
...puhumattakaan nyt suomen joukkueesta ;)


juhlat jatkuivat aina pikkutunneille saakka ja sunnuntaina iltapäivällä ajelimme kotimatkalle iltalautalle tallinnan satamaan.
raskas, mutta kiva matka jokatapauksessa.
pitäsköhän ilmoittautua jo ensi vuodelle ?-)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti