Lukijat

perjantai 17. heinäkuuta 2015

panelia, eurajoki, irjanne ja huhta!

kesälomalla on kiva tehdä pikku pistoja suomenmaassa sellaisiin paikkoihin, minne on luvassa kelpo lentokeliä ja kesätapahtumia.
 porin jazz on kuulemma mukava kesätapahtuma. sinne siis rouvan kanssa ensimmäiseksi. onneksi ei ihan koko iltaa tarvi jazzia kuunnella..




jazzkadun fiilikset imuroituna hyvissä ajoin nukkumaan. onhan aamulla edessä starttipaikan etsintä porin kentän ctr-alueen ulkopuolelta.
 olin nimittäin sopinut erään porilaisen oppilaan kanssa pikku lentokoulutussessiosta samalla reissulla.
 tässä mika virittelee kalustoaan lentokuntoon aivan panelian pappilan viereisellä niitetyllä pellolla.
 tulossa on siis kurssin neljäs moottoria lentoonlähtötapana käytetty lento.




mikan onnistuessa lentoonlähdössä, oli aikomukseni ponkaista perään. sattumoisin heikko tuuli pyöritteli vielä kuitenkin tunnin ajan joka suunnasta, ennenkuin aikomukseni lopulta sai mahdollisuuden. starttipaikka sattui muuten sijaitsemaan aivan pronssikautisen kuninkaanhaudan vieressä. ko. rakennelma on muuten suomen suurin hautaröykkiö. kuka lie kivikasan pohjalle haudattu, mutta nykymuoto kertoo laen romahtaneen jossain vaiheessa, eli alunperin hauta on ollut holvattu egyptin pyramidien tapaan!
 tällä perällä näitä hautaröykkiöitä piisaa. paikallinen henkilö kertoi, että lähes joka talossa on pronssimiekkoja pistetty talteen kyntötöiden niitä paljastaessa ja jos jotakin joskus joku meinaa rakentaa, niin ei kannata paljoa perustustöiden löydöistään hiiskua, koska heti on "pensseli- ja lusikkahenkilöt" alueelle vuosikausiksi leirejään perustamassa ;)



no, mullekin tämä lähtöpaikan lyhyehkö kiitorata piisasi lähes nollatuuleen ja läksin mikan perään suunnitelman mukaiselle reitille panelia-eurajoki-panelia
 kekkilän kasvuturpeen suurimmat tuotantoalueet sijaitsevat juuri eurajoella (parkanossa ainakin myös)



 eurajoen keskustaa idän suunnasta



mikähän se oikeen on tää valtava rakennuskompleksi eurajoella?



nyt liikutaan aivan paikkakunnan ydinkeskustassa...



joku porukka se koettaa urheilla eurajoellakin.


ihmeen paljon oli kaikenlaista vesivoimalaa/patoa tuossa samean veden eurajoessa. tässä yksi aivan kylän kupeesta:



irjanteen kirkonkylä



tämän kylän nimi oli huhta



joku pato/voimalaitos?



ompa seudulla ainakin yksi toimelias autoalan yrittäjäkin



ei oikeen tahdo nähdä viiden kilometrin päässä siintävää määränpäätäkään kunnolla. senverran pilviharsoa on jo n. 150m:n korkeudessa.






paluumatka tälläkin oli helppo eurajokea seuraillessa.
 huom. aurinko alkaa paistamaan!


panelia on tunnettu ja tunnustettu kökkähommistaan. kökällä (talkoilla) ovat tehneet mm. kyläkoulun yhteyteen jäähallinkin.



kello alkoi olla jo puolennpäivän nurkilla ja aurinko teki loppumatkasta hieman mykkyräistä. kaikin ajoin ei tohtinut edes kameraa hypistellä...

no, paneliasta saa ostaa mm. panelia.




panelian kirkonkylää...


pieni huoli tuli jo ilmassa, kun näin vain pelkän mikan siipikassin lähtöpaikalla. olettamuksieni mukaan mikan olisi pitänyt tulla maahan jo n. tunti sitten?

laskun jälkeen huomasin pari puhelua tulleen ja oitis soitin oppilaalleni. "mystisestä" syystä kesken lennon sammunut moottori oli aiheuttanut pakkolaskun.

tässä mikaa tuodaan romppeineen lähtöpaikalle avuliaan eurajokelaisen? maanviljelijän toimesta!
hän oli ollut kasvinsuojelutöissä ja havainnut "taivaalta pellolleen tippuvan erityislaatuisen objektin"


paneliaa voin suositella muillekin harrastajille lentoonlähtöpaikaksi. ystävälliset ihmiset, erityislaatuinen kylämiljöö/palvelut sekä avarat peltomaisemat tekevät seudusta erinomaisen tutustumiskohteen.

mikan pakkolaskun syyn selvittämiset jätän mikalle itselleen. tulipahan koulutusohjeen mukainen "pakkotila" harjoiteltua erittäin todenmukaisissa olosuhteissa ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti