Lukijat

Näytetään tekstit, joissa on tunniste satama. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste satama. Näytä kaikki tekstit

tiistai 28. helmikuuta 2017

sastmola eli merikarvia

lienee paikallaan tehdä pieni esittely melko vähälle huomiolle jääneestä paikkakunnasta. kunnan nimi on merikarvia ja siellä järjestetään moottoroidun varjoliidon suomenmestaruuskilpailut parin viikon päästä!

kartalla merikarvian kuntakeskus ja satama näyttävät tällaiselta:


 merikarvian kunnan nettisivuilla tapahtumamme on saanut ihan etusivulta tilaa :)

puolueetonta tiedotusta merikarviasta tarjoaa wikipedia


arton kanssa kävimme vierailulla merikarvialla jo yli kymmenen vuotta sitten moottoroidun varjoliidon merkeissä.
 koska oli talvi, starttipaikaksi valiintui luonnollisesti krookan satama, jossa merenjäätä valittavaksi kaikille lännenpuoleisille tuulille.

niin oli merkittävä tapaus merikarvialla (kuten monella muullakin paikkakunnalla niihin aikoihin), että paikallislehti teki aikomuksistamme oikein etusivun jutun!



merikarvian keskustahan nyt ei poikkea oikeen millään tavalla samankokoisen, minkä tahansa suomalaisen kunnan keskustasta



kirkoista otettuja ilmavalokuvia pongattiin arton kanssa tuolloin. nyttemmin ollaan jo vähän järkiinnytty. joskus tulee lennolla vastaan kirkko, jota ei ihan pakko ole kuvata ;)




finnforestin saha oli tuolloin kunnan suurimpia työnantajia. miten lie tänään?



ouran saaristoon tutustumisen esti sillä kertaa sankka merisumu



tämännäköisistä paikoista saa ostaa edullisesti meren antimia suoraan tuottajalta sulan veden aikaan



mutta joohei!

meidän kisat on tosiaan merikarvialla 17-19 maaliskuuta 2017
tilaisuuteen on vapaa pääsy seuraamaan suomen taitavimpien moottorivarjoliitopilottien edesottamuksia.

tervetuloa krookan satamaan tuolloin!




maanantai 23. heinäkuuta 2012

lähde lappeenrantaan!

näin kehoitti jo erkki junkkarinen aikoinaan ja nyt vasta noudatin kehoitusta :)
 lappeenranta on kiva kesäturismikaupunki, joten rouvan kanssa ajeltiin pariksi päivää tutustumaan kaupunkiin. taka-ajatuksena mulla oli tietysti päästä kurkkaamaan kaupunkia yläilmoista. alunperin tarkoitus oli lentää jo lauantai-iltana. vaikka koetin pyristellä vastaan, kuningas-alkoholi sai lopulta minusta pitävän otteen ja lennot täytyi siirtää tuonnemmaksi. hyvässä seurassa laivaterassilla istuskellessa ei asia enää suuremmin harmittanut, nimittäin koko suomen ainoa kapea sadealue pyyhkäisi juuri lappeenrannan yli illan aikana. kerrankin kävi tuuri kelien suhteen!



 seuraava tilaisuus koitti sunnuntaina, jolloin hakeuduin lappeenrannan ilmailyhdistyksen tiloihin aivan kaupungin laidalla sijaitsevan lentokentän laidalle. sattui vielä siten, että lennonjohto oli kiinni koko loppupäivän, joten lentotoiminta pyöri lappeenrannassa korpikentän statuksella.

kentällä teki lähtövalmisteluita paikallinen harrastaja harri lampainen kevyt-trikellään. muutaman tunnin lennolle lähti sitten siinä puolenpäivän jälkeen.





tuuli oli melko kovaa mun startin aikoihin vielä illallakin, eikä varjoliitimellä lappeenrannassakaan kovin suuria siirtymiä pystynyt tekemään. onneksi kuitenkin juuri ja juuri tuonne kentän toiseen päähän uskalsi itsensä myötätuulessa päästää.



 siitähän se kaupunkialue lappeenrannassa sitten heti alkaakin :)








myös lappeenrannassa sijaitsee lakkautettu varuskunta, jonka rakennuksille senaatti-kiinteistöt hakee uusia käyttäjiä. se oli muistaakseni rakuunapataljoona, jokka täällä on aiemmin äkseeranneet?


tämännäköisiä "luurankopaitoja"



kaukaksen (nyk. kaukaan) tehtaalla lauritsalassa tehtiin alunperin lankarullia koivusta. sittemmin tuotevalikoima on monipuolistunut. tehtaan nimi muuten juontaa juurensa nykyisen hyvinkään kaukaan kylään, jossa lankarullatehdas alunperin sijaitsi. raaka-aineesta tuli kuitenkin pian pula, joten toinen tehdas perustettiin lappeenrantaan.


aivan lappeenrannan kyljessä sijaitsee myös yksi suomen neljästä sementtitehtaasta. louhoksesta kaivettavasta kalkkikivestä, savesta ja kipsistä sopivasti sekoittamalla ja prosessoimalla saadaan nykyisenkaltaista "portland-sementtiä"


sataman alue on näin kesäaikaan lappeenrannan matkailun sydän ja lähinnä sinne keskittyy turismi ja muu sitä tukeva toiminta


aivan sataman vieressä sijaitseva lappeenrannan linnake on lappeenrannan vanhin osa. 
sitä ovat isännöineet vuoroin ruotsalaiset ja vuoroin venäläiset. aivan viime aikoina myös suomalaiset ;)


kaupan ja teollisuuden alueita kuutostien kahta puolta


mikähän kauppa se tuo???


vastatuuleen muutaman kilometrin matkaa junnatessa oli aikaa kuvailla vaikka lappeenrannan lentoasemaa...


..sekä ilmailuyhdistyksen toimitiloja.
 tuohon nurmikolle muuten laskeutui riippuliitimellään hetkeä aiemmin räikkösen ville, joka oli taittanut matkaa aurinkovoimalla melkein 140 km (vesivehmaan kentältä)


ihan kiva pikku pyrähdys mulle aiemmin oudossa kaupungissa. vaikka kyllä se tämmösillä tuulilla pitäisi aina autokuski olla mukana. nytkin olisi vienyt aika kyytiä myötätuulessa parissa tunnissa ehkä kesälahdelle tai kiteelle asti?

keskiviikko 10. kesäkuuta 2009

ookko nää oulusta? pelekääkkö nää polliisia?

oulun suunnalla oli kulkua tänään, niin utelin paramotoristien foorumilla lentoseuran perään jo eilen.
ihan kiitettävästi olikin parapenttejä paikalla ja olipa muuan hurja lähtenyt kauhavalta asti!

ja että tulee kasvot tutuksi, vas "pentit": simo pietilä, janne kumpulainen, jukka pehkonen, sampsa siera, markku pääaho ja ep-l:n edustaja ilkka peura
















markku starttaa.
pois alta risut ja männynkävyt!!!

















sampsa starttasi ekana ja huuteli ilmasta kelin olevan aivan huippua. sitä se tottavie olikin! lämmintä parikymmentä astetta ja tasainen parin metrin merituuli puhaltelee suoraan oulun kaupungin perustamalle laajalle paramoottorikentälle suoraan mereltä.
ilma oli siis täysin stabiilia jo kolmen aikaan iltapäivällä. se oli ihmeellinen asia sisämaan kasvatille. yhden kerran rytkäytti, kun ajelin sampsan (yläreunassa) "peräaaltoon"















jukka dokumentoi ja sampsa starttaa toiselle kierrokselle
















sampsa edessä, jukan kotipaikka hailuoto takana. tuulimyllyt sijaitsevat oulunsalossa (missä myös kansainvälinen lentokenttä)
samoin hailuodon lossin mantereenpuoleinen satama sijaitsee tuulimyllyjen luona.















oulun keskustaa kauempaa. rikkonaisen murtoveden saaret on yhdistetty silloin kasvavan kaupungin tarpeisiin. raatinsaareen on juuri aloitettu suurehko rakennustyömaa.














ja vähän lähempääkin..















suomen tivoli oli tullut ouluun vierailulle kuusisaareen

















toppilan asuntoalue















viimeiset mehut koskivoimasta imetään oulujoesta tässä ennen perämereen päästämistä


















pohjolan voiman savupiipusta oli hyvä tarkastaa tuulen suunta















kenenkähän köyhän torppa se tuossa?



















nallikari on suosittu vapaa-ajanviettopaikka oulussa
















asuntomessut järjestettiin oulussa vuonna -05















puusepät väittävät pohjoisessa kasvanutta puuta kestäväksi. ei oo perää....





oulussa oli hieno käydä lentämässä, hauskaa seuraa, huippu starttipaikka ja kelit kohdallaan. tämä pitää uusia joskus...