Lukijat

lauantai 17. maaliskuuta 2018

puolikurssijuhlat!


viime blogimerkinnästä on jo kulunut aikaa, mutta eipä ole oikeen ollut tapahtumiakaan. olen edelleen toipilaana olkapääleikkauksen vuoksi, joten aikaisintaa alkukesästä voi odotella uusia lentoraportteja.

 mutta ei nyt niin huonosti, ettei mitään.
eepeen liitäjien varjoliitokurssi on edennyt suurinpiirtein puoliväliin. puolenkymmentä aktiivisimmin koulutustilaisuuksiin osallistunutta ovat saaneet  hinauslennot täyteen ja jatkavat tästä eteenpäin moottorin voimin.

tänään kokoonnuttiin peränteelle jo aamuvarhain, koska oli tiedossa tuulen kiihtyminen kelvottomaksi iltapäivän kuluessa.
 näin oli aurinko korkealla jo seitsemän aikaan aamulla peränteellä.



taas meni aikaa kalustovoimistelussa (puntari vuoti nestettä ja kelkan remmi oli loppu), mutta aika nopsasti saatiin kalusto kuntoon.
 tässä janin askelluksen mallia startissa



pikkuhiljaa oppilaita saapui lisää ja saatiin hommaan vauhtia. tässä teamit äänekoski&tikkakoski



myös helina oli tullut hiomaan opettajan taitojaan. helinahan toimii jatkossa myös kerhomme kouluttajana mun ja jannen ohella. tässä jyrin lentoonlähtövalmistelujen tarkastus menossa.



helina antaa palautetta heikille edellisestä lennostaan




tulevan lennon briiffaus/tarkastus menossa



leuhkat eväät, mutta leuhkat on eväiden omistajatkin ;)




mattia viedään kohti korkeuksia.



juha saattelee siipeä lentotilaan.



varo icaros! vahalla kiinnitetyt sulat irtoavat helposti auringonpaisteessa!
 poika lentää, isä dokumentoi...



heikki finaalissa viimeiseltä narulennoltaan.



lopulta kävi ennusteiden mukaan ja tuuli kiihtyi ja kävi liian puuskaiseksi varjoliidon käytännön harjoituksiin, joten siirryttiin keskustaan aiheena moottorilennon teoriat.

jyrille lupasin viiskymppiä kun hakee mulle kosupullon alkosta paramoottori selässä, mutta ei jyri kehdannut :)



peräti seitsemän oppilasta oli tänään kuulolla, kun puhuttiin moottorin turvallisesta maakäytöstä, käynnistysnikseistä, lentoonlähdöstä, huolto- sekä tarkistustoimenpiteistä ym.

jani oli ostanut moottorin, joka oli hänelle vieras ja ollut käyttämättä jo muutamia aikoja.
 porukalla perehdyttiin moottorin lentokelpoisuuteen ja löysimmekin useita parannuksia vaativia kohteita ennen ensimmäistä lentoa.
 lopuksi käynnistettiin moottori ja havaittiin sen olevan teknisesti kunnossa.

tässä tämänpäiväiseen koulutustilaisuuteen osallistuneet yhteiskuvassa:
juha (sjk), mika (äänekoski), jani la (honkajoki), jyri (tikkakoski), jani li (ylihärmä), heikki (äänekoski), matti (tikkakoski)




torstai 23. marraskuuta 2017

salipäivä 2017

viime sunnuntaina kokoonnuimme nykyisten kurssilaisten kanssa ähtäriin sedu koulutien liikuntasaliin. "salipäiväksi" nimettyyn teoriakoulutukseen osallistuivat kaikki kurssin oppilaat.



pakollisista teoriakoulutuksista jäljellä ei enää montaa aihetta ollut, mutta "liidin ja välineet" aiheesta lentokelpoisuuden varmistaminen oli yksi niistä.


tarkistuksien jälkeen havaitsimme jälleen, että kerhollamme on käytössä hyväkuntoinen ja laadukas kalusto oppilaiden lentoharjoituksia varten.

itse toipilaana en juurikaan kyennyt opetukseen osallistumaan, joten tuuraamaan olin saanut hannosen juhanin. melko tuore kerholaisemme helinä, toimi apuopettajana hankkiessaan opetuspisteitä opetajakoulutusta varten.
 tässä he näyttävät oppilaille "virallisen" tavan pakata nykyaikainen siipi.



tänäkin vuonna porukasta löytyi se ketterä marakatti, joka kävi ripustamassa "ossin" salin laipiokiinnikeisiin




mika spinnin partaalla




helinä näyttää kädestä pitäen, kuinka se b-sakkaus oikein aloitetaan



jyri ohjaa painopisteellä



matin hommat on menneet senverran pieleen, että ainoa mahdollisuus on enää pelastusvarjon heitto.



erittäin hyödyllinen harjoitus oli "maailman lyhyin hinauslinja", jossa jokainen pääsi harjoittelemaan kutakin (lentäjä, lähettäjä, hinaaja) paikkaa radion kanssa. käskyt ja toiminnot hinaustapahtumassa ovat sitten talvella hyvin muistissa, jos vaikka hinaustoimintaohjeen lukeminen olisikin jäänyt vähemmälle...



näin alkaa teoriaopiskelut olemaan kurssilaisilla pääosin takanapäin. toki kutakin aihealuetta kerrataan aivan kuin huomaamatta tulevan talven lentoharjoituksissa.

jäitä odotellessa!




sunnuntai 17. syyskuuta 2017

varjoliitokurssi 2017 alkuun

oli taas se aika vuodesta, jolloin aloiteltiin kerhomme varjoliitokurssi. paikaksi valikoitui alavuden lentokenttä keskeisen sijaintinsa ja hyvien olosuhteidensa vuoksi (pellot olivat sateiden jälkeen vielä märkiä pitkälle iltapäivään)

toisiimme tutustumalla ja teorioilla aloiteltiin. muutama estynyt oli tänään ja heidän kanssaan opettelemme nämä samat asiat sitten myöhemmin.

kesken teorioiden alkoi kuulumaan senverran kummallista ääntä kiitotieltä, että oli ihan pakko mennä tarkastamaan metelin alkuperä.

vasemmalta: mika, janne (ope), jani, marko, juha, heikki





helinä oli tullut pojille näyttämään, kuinka helppoa se paramoottorilla lentäminen voi helpoimmillaan olla :)



pp1 lentojen turvalliseen suorittamiseen ei kummoista teoriaopetusta tarvi, joten parin tunnin jälkeen siirryimme käytännön harjoituksiin.
 siipeä tuulessa "peuhtomalla" tutustuttiin maaharjoittelun alkeisiin. tässä marko onkin jo saanut siiven tuulen avulla tehdyksi lähes symmetrisen "seinän" ja tuosta se on helppo nostaa lentotilaan.



tässä äänekosken poikien kanssa räknäillään tilannetta eli meikäläinenkin päässyt kuvaan. kiitos kuvasta pasi!



aluksihan sitä "romua" tuntuu olevan käsissä aivan liikaa, joten ei ihme jos välillä on "narut vähän sekaisin"




jokainen oppilas sai tänään siiven lentotilaan - ainakin hetkeksi ja jatkaa harjoituksia kerhon kalustolla itsenäisesti kotiseudullaan. lisäopastusta annetaan toki tarvittaessa.



paikalla vanhoja kerholaisia jannen ja mun lisäksi tänään ainakin pasi (m), matti (k),  erkki ja vesa (p) joka tuli lentäen paikalle. tässä vesan ottama kuva ennen laskua




keskiviikko 26. heinäkuuta 2017

kotimaan kierros




säiden ollessa oikukkaat kotipaikkakunnalla, ajateltiin ajella sinne, missä aurinko paistaa. muutaman päivän ennusteessa aurinkoisinta näytti olevan etelässä ja kaakossa. mikäpä siinä, etelään siis ensimmäiseksi. auto parkkiin rajasaaren venesataman rantaan ja tuopposelle kaartin terassille.


tuolla tuli inttiaikana oltua komennuksella kuukauden verran uaz-maastoambulanssin kanssa. tutuksi tulivat helsingin kadut ja varsinkin sotilassairaala tilkka, mehiläisen sairaala, kauniaisten sotavammasairaala sekä eräs iho- ja sukupuolitautien klinikka.

silloisessa ruokalassa toimii tänä päivänä ravintola kaarti. menneiltä ajoilta on seinälle jätetty kuva maailmanjärjestyksestä vuodelta 1939



jatkot meillä oli lgendaarisessa laiskassa karhussa, jonka oli ostanut omistukseensa eräs isokyrösläisjuuret omaava ravintoloitsija. monenlaista juttua piisasi, kun pohjalaiset näin kohtasivat helesingissä ;)




kapakkakierroksen jälkeen maistuu tietysti grillimättö :)
 kaukaa vietnamista oli kotoisin tämän maineikkaan grillin nyky-yrittäjä.




lomamatkan punaisena lankana oli lennättää kopteria aina kun vaan siihen olisi pienikin mahdollisuus.
 yöpymispaikkamme sijaitsi "no drone zone"-alueella, mutta jo parin sadan metrin päässä se oli sallittua. yksi pääkaupungin tunnetuimpia käyntikohteita hieman erilaisesta kuvakulmasta :)



ja miksi lähistölle on sellainen kieltoalue sitten perustettu? se johtuu presidentin virka-asunnosta, mäntyniemestä joka tässä vähän pilkottaa rajasaaren oikean pään takana. tuli vaan mieleen, että saakohan edes sauli itsekään lennättää dronea tontillaan?-)




hakaniemen torin kirpputori sunnuntaiaamuna



strömforsin eli ruotsinpyhtään kaunis ruukkialue vetää väkeä sankoin joukoin paikalle



ehkä maailman rumimmat moottoripyörät löytyvät pyhtään sirius-resortsista, jonne sen venäläinen omistaja on haalinut italialaisia moottoriajoneuvoja esitteille.
 (tässä siis kolme "rumi"-merkkistä kaksipyöräistä)





ympyräkaupunki hamina



miehikkälän kirkko näyttää tällaiselta:




taavetista löytyy luumäen kunnantalo




aivan erinomaista palvelua saimme kauppakeskus ison kristiinan eräässä ravintolassa lappeenrannassa, jossa yrittäjä pisti toisen asiakkaansa hakemaan meille noutopizzat lähistöllä sijaitsevasta etnisestä ravintolasta oman keittiön olessa jo suljettu!



jälkiruoaksi vielä vetyjä ja atomeja...




imatrankosken patoa rempattiin, eikä kosken kuohuja tällä kertaa päästy ilmasta ikuistamaan.



parikkalan kunnan viihtyisännäköinen virkistysalue aivan kunnan keskustassa.






puruvettä on sanottu suomen kirkasvetisimmäksi järveksi, joten testailin asiaa uittamalla siinä gopro-kameraa.



näihin maisemiin punkaharjulle saapuu ylihuomenna venäjän presidentti käymään.



ja poikkeaapa hänen seurueensa kuulemma savonlinnassakin oopperaa katsomassa.



juvan keskustaa




viimeinen paikka missä phantomia reissun aikana ulkoilutin, oli kirkonvarkauden asuntoalue mikkelissä. paluumatkalle oli luvassa yhtäjaksoista sadetta, joten ajelimmekin siltä istumalta kotiin asti.