Lukijat

maanantai 28. toukokuuta 2012

em-testikisat otepäässä


vuonna 2013 järjestetään viron otepäässä moottoroidun varjoliidon euroopanmestaruuskilpailut. suuri tapahtuma vaatii paljon järjestäjiltä, joten kilpailukoneisto täytyy testata huolella. myös suomalaiset saivat kutsun tulla mukaan viisi päivää kestäviin "european paramotor shampionships testevent"-kilpailuun. kilpailu oli samalla avoin eestimestaruuskilpailu. suomesta meitä oli matkassa yksi kilpailija ja viisi muuten vaan mukanaollutta. se oli silti enemmän, kuin muista euroopan maista, koska muista maista ei ollut yhtään kilpailijaa :(
kilpailupäivät olivat raskaita, koska aamuisin herättiin aikaisin kilpailemaan sään takia ja nukkumaan mentiin myöhään briiffauksien, tuloslaskennan, illallisen saunan ym. takia. kilpalentämisen taso eestissä on todella kova, koska jopa hallitseva suomenmestari sijoittui reilusti keskivälin huonommalle puolelle.
tapahtuma huipentui lauantai-iltana, jolloin kilpailijat ja muutkin tapahtumaan osallistuvat lensivät tehvandi staadionin ylle esittelemään taitojaan suurelle yleisölle.
musiikki raikui, selostaja hehkutti ja yleisö hurrasi vuorollaan kullekin heidän tullessa aivan stadionin pintaan kikkailemaan.
"footdrag" oli näyttävää katseltavaa
arto näytti, että meillä suomessa osataan lentää myös vastavirtaan ;)
raidon "serpentiini" oli varmaan 300 m pitkä!
lähes kaikilla osallistujilla oli kansallisuustunnukset tai sponsorien mainokset kiinnitettynä liitimiinsä.
savuakin nähtiin, vaikkakaan ei mun tuottamana. nimittäin mun "savukone" hyytyi välille ja jouduin tekemään pakkolaskun melko pian lentoonlähdön jälkeen teknisen vian takia.
timo on juuri laskeutunut ja kävi antamassa raimolle viime hetken vinkkejä
suomen raimo pekkinen näytti rahvaalle, kuinka stadionilta startataan traikilla.
jotain ihan uuttakin oli ohjelmistossa. kuinka lentää vesisuihkun ali siiven sakkaamatta!
juvankosken jukan "töpsusmaandumine"
melkein kaikki lensivät moottorisiivillä ja vieläpä aivan tuliterillä malleilla. yksi termosiipikin oli silti joukossa.
kisapilottimme mika schwach esitteli yleisölle ehkä maailman pienimmän ja tehottomimman paramoottorin?
suomi-latvia seuran kokous menossa? eheei, suomen pojat vaan asettuivat yhteiskuvaan kilpailun marshallin kanssa :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti