Lukijat

sunnuntai 6. heinäkuuta 2014

aikomuksia piikkiössä

viikonlopulle oli luvassa lentokeliä lounaiseen suomeen, joten otin paremman puoliskon mukaan ja suuntasimme pienimuotoiselle kesälomamatkalle turun seudulle.
 osasyynä olivat huhupuheet, joidenka mukaan turun lentokenttä olisi lentoaseman asfalttitöiden vuoksi heinäkuun ajan "korpikenttä"
 huhu ei pitänyt paikkaansa. vaikka lentoasema olikin suljettu, lennonjohto oli töissä 24/7

tuulisena perjantai-iltana keskityin kelintekoon kaupungin sydämessä ja kappas vaan:
 heti alkoi tulosta syntymään!


lauantaiaamuksi olimme sopineen parin vsml:n jäsenen kanssa tällit tuorlan maatalaousoppilaitoksen kuivaajan taakse pellolle, jonne olin saanut luvan käyttää peltoa lentoonlähtöpaikkana. paikalla on aiemmin sijainnut kevytlentopaikka, mutta siitä ei enää merkkejä näkynyt.
 outo sattuma muuten, että molemmat kuolemaan johtaneet suomen moottorivarjoliito-onnettomuudet ovat tapahtuneet juuri täällä piikkiössä.

raimo ja timo lämmittävät moottoreitaan aamu-usvaisella pellolla.


olimme tehneet lennonjohdon kanssa plaanin lentää turun kaupungin ylle. usvan selkiintymistä odottelimme peräti kaksi tuntia turhaan ja viimein hermo petti tuulen pikkuhiljaa koventuessa. nyt on lähdettävä, jos kerran meinaa!

jo ennen kaarinan keskustan saavuttamista kävi selville, että lennot turun kaupungin ylle sai unohtaa. pilvikorkeus oli vain n. 100-150 metriä, joten sääminimit aiotun lennon turvalliseen ja sääntöjenmukaiseen toteuttamiseen eivät riittäneet.



tyydyimme sitten lentelemään starttipaikan lähiympäristössä


 

maineikkaalla tuorlan maatalousoppilaitoksella (livia) on jopa oma observatorio!




raadelmassa on vauraan näköinen rakennuskanta, mutta mitä järkee on rakentaa kallis talo tämmoiseen raparantaan?-)



mä en ainakaan menis uimaan tuon laiturin päästäkään...




piikkiön keskustaa




koko piikkiönlahti on melko rehevöitynyt ja vesi läpinäkymättömän harmaata.




kuusiston linnan rauniot piikkiönlahden rannalla kuusiston saaressa. linnaa on joidenkin tietojen mukaan aloitettu rakentamaan jo 1200-luvulla katolisten piispojen suojapaikaksi.


lyhyen lennon jälkeen laskuun ja tuuli oli jo selvästi koventunut kelvollisen ja kelvottoman rajamaille.
 no, joku toinen kerta sitten turkuun....

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti