Lukijat

torstai 16. huhtikuuta 2009

humppaa hankavedellä!

ennusteet näyttivät siltä, että nyt ei pitkään aikaan olisi lentokeliä ja jäätkin ovat vielä juuri ja juuri starttikelpoisia, niin aloin houkuttelemaan artoa lennolle hankaveden maisemiin.
artohan on tunnetusti aamu-uninen, niin sen lähön kanssa tuhertui aikaa ja kello oli jo yli yksitoista, ennenkuinkun päästiin hotellin rantaan.



















vaikka aivan parahultainen tuuli puhalteli kaakosta, pääsin silti vasta kolmannella yrityksellä ilmaan. kaksi ensimmäistä päättyivät liukastumiseen ja startin keskeytymiseen. jäällä oli monin paikoin todella liukkaita alueita, mutta onneksi castellucciossa on suuret varat potkurin ympärillä, niin haavereilta säästyttiin nytkin.

matalalla jääalueen päällä keli ei aivan kauhealta tuntunut mojitollekaan, mutta korkeuden kasvaessa keli alkoi pikkuhiljaa näyttää näyttää luonteensa.

moksunsalmi ja taustalla moksunjärvi, johon niemisjoki sylkee vetensä. vasemmassa yläkulmassa ähtärin golfkenttä, joka laajenee lähivuosina 18-reikäiseksi



















mulla oli tarkoitus mennä kuvaamaan (jo kahdeksatta) ähtäriin mahdollisesti tulevan lentokentän paikkaa. se on aivan kuin sattumalta toimittanutkin joskus lentokentän virkaa!
mulla ei ollut korkeusmittaria mukana, (näyttö rikki) niin nousunlahden perällepäin ajellessa maisema alkoi aika nopeasti näyttää kummalliselta. talot pieneni silmissä ja ihmiset olivat kuin muurahaisia..
ei siinä kauaa mennyt aikaa hoksata, että korkeammat voimat olivat ottaneet otteen poloisesta paramotoristista.
tuossa kuvassa näkyy muuten sattumalta mun ekan paramoottorilennon laskupaikka. kaverin mökkirantaanhan se päätyi silloin aikoinaan.

















tuli pieni pelko ajautumisesta valvottuun ilmatilaan (kauhavan mil cta), joten käänsin kesken kaiken takaisin jääalueen päälle. matka jatkui silti melko sekaisen ilman merkeissä inhan tehtaiden suuntaan.

hankasaari. retkiluistelin tammikuussa hankasaaren ympäri ja yllätyin, että siellä on nykyään jo yli kaksikymmentä mökkiä! oikeassa yläkulmassa välivesi ja vähän ähtärinjärveäkin pilkottaa





















fiskarsia koillisen suunnasta. taloustaantuman seurauksena täältäkin jouduttiin laittamaan väkeä kilometritehtaalle kymmenittäin vuodenvaihteen tienoilla.
tällä kohtaa törmäsin laajaan laskevan ilmamassan alueeseen. vaikka tuuli kävi maaltapäin, oli siinä silti melko tasaista mutta voimakkaasti laskevaa ilmaa silläkohdin.




















entisen inhan ruukin patruunan koti taitaa olla arkkitehtoonisesti ähtärin kaunein rakennus.



















voivoi...
tornin katto pitäisi kiiruusti maalata!
















inhan pato, jota "tammeksi" kutsutaan.
tässä kohtaa teetätti melkein eniten töitä. onneksi kaasun käytöllä pystyy melko hyvin kompensoimaan etu/takaheilureita

















hankaniemi on yksi ähtärin vanhimmista asuinpaikoista


















mitä taas opimme tästä? aikaisemmin aamulla pitää olla asialla näin kevätermojen aikaan, mikäli aikoo saada miellyttävän lentokokemuksen. tämmöstä humppaa en mielelläni tanssi!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti