kuten aina, niin myös tälläkertaa ensimmäinen tehtävä lentopaikalle saapumisen jälkeen on viedä tuulenosoitin näkyvälle paikalle.
hetkessä kävi selville, että "jääkausi" peränteelläkin on nyt ohi :(
jäät kyllä olisivat vielä kantaneet, mutta pinta oli pehmennyt liiaksi.
kuivien kenkien vaihdon jälkeen menin tutulle pellolle järven toiselle puolelle suorittamaan starttivalmisteluja.
koska kotimaisemiin on jo vähän kyllästytty, piti keksiä jotain uutta juonta paikallislennolle. taivaassa näytti olevan reikä mennä pilven päälle tarkastelemaan aurinkoa,
jonka tänään oli ennustettu porottavan ähtäriin lähes uuden huhtikuisen lämpöennätyksen.
koska kauhavan torni ei ole lauantaisin auki, on valvomatonta ilmatilaa ähtärissä aina lentopinnalle 95 asti (9500 jalkaa = n. 2900m)
kaasu pohjaan ja yhä ylemmäksi...
pikkuhiljaa reikä pieneni ja ylhäällä vallitseva tuuli pysäytti maanopeuden nollaan.
vähäperänteellä jäät ovat jo melkein sulaneet
oikeestaan tänään ylhäällä olisi kyllä ollut selkee välihousukeli. pesussa kutistuneet paraatihousutkin jättivät nilkkaa liikaa paljaaksi ja se taas sai epäilemään tavoitteen toteuttamisen järkevyyttä....
oltaisko tässä jotain puolivälissä? pilvien välistä pilkottava aurinko luo maahan muutamia auringonpaisteisia alueita.
melkoista korpimaisemaa tuo alastaipaleen ja alavuden välimaasto.
kokemäenjoen vesistöreittiä ähtärissä ja virroilla. alimmainen on pieni vehkajärvi ähtärin puolella ja ylimmäinen suomen kolmanneksi syvin järvi toisvesi virroilla.
pian tämän jälkeen muutin lentosuunnitelmaa ja käänsin liitimen myötätuuleen, sekä aloitin matkan kohti starttipaikkaa.
tuossa kengänkärjen paikkeilla epl:n oppilaat treenailivat varjoliitoa usein viime talven aikana
viime talven peränteen railot paljastuvat ilmastakäsin helposti.
virtain suuntaan olin ajellut melkeen tunnin, mutta muutamassa minuutissa myötätuulessa olin taas peränteen yllä.
pian tämän kuvan ottamisen jälkeen tuli mieleen villi ajatus. mitäs jos minäkin???
tohtisko??? edes yhden kerran vielä tässä elämässä?
ei helekatti, kaikkee sitä pohtiikin ilmassa...;)
sitten yhtäkkiä, tietoisena siitä että en saisi enää konetta käyntiin ilmassa, päätin painaa moottorin sammutusnappulaa!!!
huh! korkeutta varmaan vieläkin lähes kilometri ja laskupaikka aivan jalkojen alla. totuttelin hiljaisuuteen ilmassa. olo oli todella syyllinen ja "alaston"
aivan kuin pikkupoikana pahanteosta yllätettynä!
hauto-ja multaniemi itäperänteellä.
ehkä puolisen tuntia vei aikaa kaarrella laskupaikan yllä, mutta viimein jalat tapasivat maan.
oikeen ääneen piti nauraa. niin mukavaa se oli :)
poikkeukselliseksi lennon tekee se, että vaikka eletään huhtikuuta ja auringonpaiste sekoittaa yleensä ilman jo aamusta, niin tällä lennolla ei ilmassa ollut pienintäkään epätasaisuutta!
kuin piimää oli ilma tänään.
pilviverho ja varhainen ajankohta tietysti auttoi, mutta poikkeuksellista se silti oli.
kyllä kannatti taas lähteä!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti