Lukijat

torstai 25. elokuuta 2011

yhteenvetoa reissulta

sortavalan lento jäi siis viimeiseksi kiertueellamme venäjällä. matka onnistui yli odotusten jo ihan säidenkin puolesta. yhdeksän lentoa seitsemällä eri lentopaikalla kuuden päivän aikana. sitä voisi kotimaassakin pitää erinomaisena saldona. ainoastaan lauantaina vaivana olivat kovat tuulet ja päivä sopikin siten parhaiten pietarin tutkiskeluun maasta käsin.

sunnuntaina kävimme muuten tutustumassa erään toisen kerhon hinausvarjoliitotoimintaan pietarista n 30km päässä sijaitsevalla pellolla.




















toiminta perustui pitkälle myös kaupallisiin tandemlennätyksiin. pietari on niin suuri talousalue, että asiakkaita riittää näköjään ihan jatkuvana virtana molemmilla kerhoilla.


















homma vaikutti muutenkin todella ammattimaiselta. dyneemalla ja ladan moottoria apuna käyttäen hinattiin asiakkaita kuin liukuhihnalla taivaalle.
























eiköhän sitten meidän ollinkin pitänyt mennä narun jatkoksi!
ollilla näkyy vieläkin olevan tuollaisia pentukoiran elkeitä lentoharrastuksessaan ;)
























pienen hinaustoiminnasta vastaavien briiffauksen jälkeen kävimme myös moottoroidusti lentopaikkaan tutustumassa.
tuuli oli senverran navakkaa, että kovin kauas ei tohtinut lähteä.
olli startissa:



















luonto valtaa huonokuntoisimpia rakennuksia...
















...mutta ihminen on sinnikäs ja rakentaa uutta tilalle!

















tyypillistä omakotitaloaluetta lähiseudulla:

















tutustumisreisun jälkeen palasimme vielä pietariin, jossa tandemlennätykset jatkuivat moottoroidusti koko päivän ajan.


















"dima" laittaa myös traikkinsa lentokuntoon

















ja lennätti sillä myös erästä suomalaista turistia ;)
















muutama tienvarsilta otettu kuva matkaltamme:


heti muuttuu tie paremmaksi, kun siirrytään karjalan tasavaltaan ;)













arto, väinämöinen ja olli sulassa sovussa petroskoissa

















petroskoissa emme lentäneet. osin kovahkon tuulen takia ja myös siksi, että meillä ei paikallisopastusta ollut. kaupungin lähellä sijaitsee kaksikin lentokenttää. kävimme niistä toisella, mutta emme löytäneet ketään, kuka olisi luvan antanut.
näytettiin kuitenkin yhdelle varjoliitimellemme äänisen aallot:





















äänisellä hoidellaan henkilöliikennettä kantosiipialuksilla, aivan kuten muillakin venäjän suurilla järvillä










ilmavalokuvat ääniseltä jouduttiin siis ottamaan hotellihuoneesta :(
















salmin kirkossa ei kirkonmenoja ole vähiin aikoihin pidetty...

















lähes joka kylästä löytyi sotasankarivainajien muistomerkki keskeiseltä paikalta:























koskimaisema läskelästä











matka oli siis menestys ja asiat sujuivat mallikkaasti kaikkien tapaamiemme ihmisten kanssa. tiestö oli suurimmaksi osaksi hyväkuntoista ja liikenne joustavaa sanan kaikissa merkityksissä ;)
paljon puhutusta rikollisuudesta emme saaneet minkäänlaista esimerkkiä. nukuin yöt autossa, eikä kukaan tullut kahvoja yhtenäkään yönä rapuamaan.
tapaamamme ihmiset olivat ystävällisiä ja tekivät kaikkensa, että lentomme ja matkamme onnistuisi.
voin varauksetta suositella matkustamista venäjälle myös liidinharrastuksen merkeissä! autan mielelläni kontaktien kanssa tarvittaessa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti