taisi olla lähes kymmenkunta kerhomme varjoliitäjää samoissa termoissa kisariippuliitäjien kanssa tänään? tarkemmin tietysti tarttuivat riippulitäjät. onhan heillä kokemusta rutkasti enemmän ja hinauksessakin saivat paljon enemmän korkeutta. viime talven oppilas jere näytti jo tässä vaiheessa kykynsä lentää aurinkovoimalla. melkeen varttitunnin kippuroi n. 150 m:n korkeudessa ja viimeisellä lennolla hävisi horisonttiin...
mankonen saarijärveltä startissa.
ilkka ja suomen sinivalkoiset värit liitimessä.
tältä näytti kitkakleahinaus hinaajan näkökulmasta.
teron hinaus alussa
ja sitten vähän korkeammalla.
tämä viimeinen kuva oikeestaan ratkaisee väittelyn siitä, onko kitkakelan vetovoima koko hinauksen ajan vakio?
lentäjään vaikuttavan voiman kompensoi hieman dyneeman purjepinta-ala ja dyneeman paino.
jonkinlainen väittely nimittäin saatiin aikaan aiheesta. useimmat olivat aluksi kanssani samaa mieltä, että hinausvoima on vakio.
mäenpää alkoi sitten inttämään nummelinin peesatessa, että mitä pidemmälle hinaus edistyy, sitä suuremmaksi hinausvoima kasvaa. hän perusti väitteensä siihen tosiasiaan, että narukelan pinnan halkaisijan pienentyessä hinauksen aikana "vipu" pienenee myös.
helppo on munkin kääntää takkia, kun dokumentit on nähtävissä näistä kuvista.
korven jussi kivijärveltä hankki tänään pätevyyden hinata kitkakelalla.
eniten vie aikaa hinauksessa pakata jarruliidin (varjo)
vierestä kun seurasin, niin kolme asiaa pisti silmään.
hianauksen alut näyttivät minusta välillä liian voimakkailta.
kun taas lentäjän saavutettua n. 50m:n korkeuden, olisi kaivattu lisääkin hinausvoimaa.
tämä saattaa olla jo tänään opitun kertausta, mutta minusta näytti siltä, että kun pilotti on saanut sen 50:n korkeuden, narua pitäisi purkaa kelalta vikkelään, näin saavutettaisiin suurin mahdollinen korkeus hinauksessa? haisi muuten se kitkakela, kuin luistatettu auton kytkin!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti