Lukijat

maanantai 13. heinäkuuta 2009

jämi fly-in 2009

kerhostamme oli jämillä kiitettävä osallistumisaktiivisuus. lähes kymmenkunta kerholaista bongasin tapahtumassa!
myös tamkik ja jr olivat luonnollisesti kotikentällään edustettuina, mutta muista kerhoista ei ketään ??

tänä vuonna tapahtuma keskittyi kotimaisen harrasteilmailun esittelyyn. oli mukana silti myös vieraita ulkomailta. tässä muuan saksalainen nuori purjetaitolentäjä lentää "oldtimer" koneellaan temppua.
"jihaa!" kuului selkeästi katsomoon asti ;)

















myös liitäjille oli varattu 10 minuutin aikaikkuna esittelylentoihin klo 16.10.
aikataulu kuitenkin eli ja meille näytettiin vihreätä valoa siinä puoli viiden aikoihin. juuri kun kaikki oli valmista, "johto" päätti keskeyttää homman ukkospilven vuoksi.

















pilvi meni ohi ja olosuhteet olivat ihanteelliset, mutta "johto" otti tähän väliin autogiron


















sitten oli meidän vuoromme, mutta äkillinen rankkasade esti lennot. sateen jälkeen taas kääntynyt tuulensuunta esti aikeemme. ainoastaan kimmo starttasi takatuuleen hinausvarjoliitoesittelyyn. minä jätin väliin, koska olisi pitänyt startata yleisöä kohti ja tämä oli juuri erikseen kielletty briefingissä. myös antti jätti hinauksen väliin takatuulen takia. tässä jr:n iskuryhmä katselee huolestuneena tuulipussin liikkeitä.















päästiin me silti ilmaan jämillä la ap. etsi kuvasta maastonvärinen liidin ja arvaa merkki!
taustalla jämijärvi ja radan 15-päässä tapsa valmistelee starttia.




















tapsa ajaa traikin paramoottoriosastolle hotellin pihan poikki. turvallisuuspäällikkö myhäilee taustalla

















kimmo laskun jälkeen

















aito, vai pienoismalli?


















osastollamme oli ajoittain jopa tunkua. niihin normaaleihin kysymyksiin sai vastailla monet monituiset kerrat. en ollut älynnyt ottaa valmistamaani infotaulua mukaan, koska olin valmistautunut vain valokuvanäyttelyyn.
tapaamani liettualainen ultralentäjä oli ihmeissään, kun nähtävillä oli kuvia hänen kotikaupungistaan!
olivat eurooppaturneella ja lauantain etappi oli jämi.
















myös muilla osastoilla oli mielenkiintoista nähtävää. tässä pyssy-yhtiön "banshee" maalilennokki, joita ammutaan päreiksi lohtajalla. lentoonlähtö katapultilla, laskeutuminen laskuvarjolla. 40hp, 300cc2 wankelmoottori, potkuri takapäässä. nopeus 400km/h, toimintasäde 50km. gps-ohjaus...

















kaikenkaikkiaan onnistunut tapahtuma, vaikka omat esittelylentomme eivät onnistuneetkaan. väkeä oli paikalla satamäärin, ehkä tuhansia?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti