Lukijat

perjantai 3. heinäkuuta 2009

käkisalmen markkinoilla

maanantaina illansuussa saavuimme käkisalmelle,
http://fi.wikipedia.org/wiki/K%C3%A4kisalmi
josta uteluiden jälkeen löytyikin melko kelvollinen starttipaikka ihan kylän kupeesta. paikka oli entinen lentokenttä, jossa oli vielä senverran aukeata, että tohti paramoottorilla startata.

ensin täytyy kuitenkin syödä, että jaksaa lentää :)


















kaupunkilaiset saapuivat joukolla ihmettelemään outoja kulkineita ja paikallisten mukaan kukaan ei ole aiemmin lentänyt paramoottorilla aiemmin käkisalmella.
paikalliset olivat jännittäneet lentomme aikana, ettei kukaan vaan lennä kohti 10km päässä olevaa "sota-aluetta" . turha huoli, mitäs mielenkiintoista siellä metsässä nyt olisi?
lennon jälkeen sergei sai juurta jaksain selittää paramoottorilentämisen yksityiskohtia monelle innokkaalle, ehkä tulevalle paramotoristille? näin on siemen kylvetty!

upi ilmassa ja arto maassa.




















käkisalmella toimi suuri sellukombinaatti, mutta se jouduttiin sulkemaan jo aikapäiviä sitten ympäristönsuojelusyistä. korvaavaa teollisuutta tiloihin on ollut vaikea saada. liimapalkkiteollisuutta ym. jotain pientä siellä on kuulemma nykyään. taustalla laatokka.



















lenin-setä asuu nykyään käkisalmen torilla vielä tänäkin päivänä, vaikka monesta paikasta kommunistiajan näkyvät merkit ovatkin jo poistuneet. otimme huoneen kaupungin parhaasta (ainoasta) hotellista, joka on tuo keltainen iso rakennus torin vieressä.


















käkisalmen linna on perustettu 1200 luvulla. tien vieressä olevalla parkkipaikalla on jalustalla entisöitynä kaksi neuvostopanssarivaunua, sekä tuossa koivikossa palanen paikalle siirrettyä "mannerheimin linjaa"


















olettaisin, että tässä on vanha suomalainen kirkko?


















ortodoksikirkko. tai taitaa olla kaksikin?



















autotallialue ja hautausmaa sulassa sovussa.


















rautatieasema


















"kansan" satama. "business" satama oli lähempänä laatokan rannikkoa



















yleisnäkymää käkisalmelta. en oikein tiedä, missä menee vanhan suomalaiskaupungin asutuksen rajat, mutta jotain johtopäätöksiä voi tehdä rakennustyylistä. asukkaiden määrä on joka tapauksessa lisääntynyt neuvostoaikana.
vanha lentokenttä kuvan vas. yläkulmassa


















tässä suomalaisten jälkeenpäin rakentamia kerrostaloja käkisalmella, sekä sampsa laskukierroksessa.


















onnistuneiden lentojen jälkeen mentiin paikalliseen saluunaan hieman juhlimaan. rouhee meininki käkisalmisilla!

3 kommenttia:

  1. Kirkon "oikea" nimi on Käkisalmen luterilainen kirkko, ei tosin ole kirkkona enää

    VastaaPoista
  2. Hei!

    Missähän tuo Käkisalmen lentokenttä on ollut? Onko eka kuva kentän päältä?

    VastaaPoista
  3. on ja myös viimeisessä kenttä on ihan alapuolella.
    kenttä on tavallaan ihan kaupungin taajama-alueen reunassa kiinni. ei sieltä kyllä hetkiin ole lentokoneilla ilmaan noustu...

    VastaaPoista